24.11.2014

Huhheijaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Tänään tuli tarkkaavaisilta silmiltä viestiä että kotisivumme ovat kaatuneet. Pikaisen selvityksen jälkeen tuli tieto että kotisivuillemme oli hakkeroitunut joku ja pistänyt kaiken ylösalaisin. Sivut aukesivat kun tyhjennettiin koko höskä ja kaikista helpointa on nyt sitten aloittaa sivujen teko tyhjältä pöydältä. Aikaa tämä tulee viemään joten kävijät, toivottavasti jaksatte olla kärsivällisiä.
Maisan ja Moksun varianttipentue on syntynyt! Viisi pientä tuhisijaa on pesässä ja mamma on iloinen ja onnellinen. Lisäätietoja pennuista hieman vanhempana mutta tässä herutuskuva perheestä.

Siken luona asuneet U-pennut Aramis eli UnderMyUmbrella ja Porthos eli Utopia muuttivat eilen meille, Viljo eli UnForGiven jäi vielä mamman hoiviin viikoksi ennen muuttoa omaan kotiin. Porthos ja Aramis ovat edelleen varattavissa ja niistä lisätietoa saa sähköpostilla :) Pojat muuttivat meille jotta mamma pääsee rauhassa palautumaan omaan arkeensa mutta toivoisin heidän nopeastikkin löytävän sen oman sylin ja ihmisen luovutusvalmiita kun ovat kaikinpuolin jo!!

Omia kotejansa vailla on myös V-pentueen vikkelät vipeltäjät Viola,Vanilla, Vulcan ja Valhalla.

Tinttara Tiinaa kävi kotiehdokas katsomassa ja siinä päästiin siihen asti että luovutuspäiväksi sovittiin tuleva lauantai :) Tintti esitteli huimia leikkitaitojansa auliisi ja onnistui niine hyvineen siis kotinsa hurmaamaan.

Pennuista on kyselyitä tullut mutta taitaa nyt olla enemmän ostajan markkinat. Hinnantinkaajat voivat suorilta käsin unohtaa meidän vauvvat, samoin sanoisin tervemenoa muualle kyselemään jos pennun hankinta on niin epävarmalla pohjalla että takuupalautusaikaa on anottava. Kasvattajana haluan että kyselijällä on joku pohja miksi kysyy minulta pentua, sen ei tarvitse olla mitään syvällistä kuten siskonkumminkaiman serkun omistaminen vaan se voi olla suora kysely esim väristä tai sukupuolesta. Ja ei, urospentu ei muuta jos kotona on täysikasvuinen leikkaamaton naaras (tai toisinpäin) ja kyselijällä ei ole kasvattajanimeä. Sellaista tällä kertaa ja jatkoa seuraa..

19.11.2014

U-pojat huomenna 12-viikkoisia

Siken luona kasvava pentue alkaa olemaan muuttovalmista. Ne saivat juuri kakkosrokotteensa ja sirunsa ja täyttävät huomenna 12-viikkoa. Pentueessa omaa syliä etsii vielä Utopia (sinivalkoinen täplillä, lyhytkarva) ja UnderMyUmbrella (cremehopeatäplikäs pitkäkarva). Pojat etsivät lemmikkikotia joko yhdessä tai erikseen :) Lisätietoja saa leena@jalecats.net

10.11.2014

Ja vielä Tiinaa

Kolme blogipäivitystä päivän aikana on paljon :) mutta tässä tulee. Tiina jatkaa koheltamistaan ja sujahtelee milloin mistäkin ja jalkojen välistä mennen tullen. Nyt houkuttelin sen Whippet-kasvattajamme Albertin papukaijan sulan avulla alakerran puuhun poseeraamaan. Tiina on siis varsin touhukas pikku pakkaus jonka kanssa ei tylsää pääse tulemaan ei sitten millään. Tiinasta onkin nyt tullut lupaava kysely ja tänään puhelimessa jo alustavan varauksen soveimme, tapaamiseen kun menee vielä hetki aikaa sillä ensi viikonloppuna on Tallinnan matka edessä. Mutta tässä kuvat

U-poijjaat

Siken luona iltakylillä :)
Poikien varaustilanne ennallaan eli Utopia ja UnderMyUmbrella edelleen vailla sylkkyä. Esitellään ensin cremepoika UnderMyUmbrella joka on aikapoika leikkimään älyleikkikaluilla

Sitten Utopia joka oli enemmän jäyhäjököttäjä ja poseeraaja. Utopialla on kaunis itämaisen vittumainen ilme ja kauniit vinot silmät.

Lopuksi balineesipoika Viljoa

Lopuksi muutama yhteiskuva

Pikku Veet

Tässä kuvakasa Ronjan ja Pyryn V-pennuista. Rekkarianomukset on laitettu menemään ja pentuset pääsevät ekalle rokotteelle vanhempien pentujen kanssa ensi viikolla :) V-pennuista kaikki etsivät vielä omaa syliänsä. Kyselyt lapsukaisista leena@jalecats.net