1.10.2013

Koiramainen päivitys väliin

Meidän perheen lauma suureni syyskuun puolivälissä ihanalla Puolalaisella Whippet- pennulla. Whippet on vuosikausien haaveeni, aika ei vaan oikeastaan koskaan tuntunut sopivalta koiran ottamiseen opiskelujen, lasten ja töiden vuoksi. Nyt kun opiskelut ovat niin loppusuoralla kuin olla vaan voivat ja työpaikkakin hallussa niin yhdessä perheen kanssa päätimme että on koiran vuoro. Niin saapui tutkiskelujen jälkeen kotiimme 12-viikkoisena pienen pieni Whippet-poika DEW Dancing Charleston, sinibrindle valkoisin merkein. Olin yhteydessä kasvattajaan, Albert Kurkowskiin välittömästi pentujen synnyttyä ja kun Charlie oli 2 viikkoinen teimme varauksen joka tässä ja nyt tuntuu maailman parhaimmalta.

Charlie on energiapakkaus, varsinainen vauhtiviikari ja sen kanssa on erittäin helppo toimia. Olemme harjoitelleet uusia paikkoja, remmikävelyä ja peruskäskyjä kuten istu,makaa,tassu-temppua ja Jari aloitti sen kanssa jo pentutreenitkin jo. Kissoihin se on tutustunut suht rauhallisesti ja ainoa kissa onkin Luru-simskutti joka on niin hömelö että Charlieta joutaa hiemankomentamaan ettei käy vahinkoa. Charlie on kuitenkin sen verta viisas että pelkkä -Kauniisti! sana riittää.

Sitten kissanpentu asiaan. Q-pennut saivat tehosteensa ja mikrosirunsa, ne ovat siis luovutusvalmiit. Pentueesta omaa kotiansa etsii vielä Kissi ja Sera, sukaatäplä variantti tyttelit, yhdessä tai erikseen. Ensin kuvissa Kissi ja sitten Sera :)

Myös P-pentue sai ensirokotteensa. P-pentueesta varattavissa on Ruusu ja Poomi, Poomia tohtisin sijoittaa on sen verta lupaava jössikkä. Ruusun saa lemmikiksi mutat kodilta toivoisin itämaistietämystä jo ihan sen takia etä tytössä on VIRTAA

Ruusun kuva taisi mennä nurinniskoin.. :( en vieläkään osaa sitä kääntää.. R-pentueemme kasvaa kohisten, myös ne kävivät ensi tarkistuksessa, rokotuksia odotamme vielä hetken mutta kaikki vaikutti niiden osilta olevan ihan ok.
Pentueesta varattavissa Razorblade Kiss, RocketMan ja Rihannan voisin sijoittaa itse. Kuvissa Rihanna keskellä ja Rape eli RazorBlade ekana ja vikana Roki viimeisenä

Ei kommentteja: