26.10.2010

Vauhdista hiljaisuuteen

Viikonloppu vierähti totutellessa hiljaisuuteen. Aikuisuuden kynnyksellä olevat ja aikuiset kissat eivät saa samanlaista "hullunmyllyä" aikaiseksi kuin pienet karvakerät. On ihanaa lueskella Facebookissa pentujen kotiutumista ja saada sähköpostillakin tiedotusta. Kaikki ovat alkaneet kotiutumaan, osa on saanut jo sydänystäviäkin :)

Loppuvuodeksi meidän kissala muutenkin hiljenee aika tavalla sillä näyttelyt on tältä vuodelta ohi suurimmalla osalla. Dolly on vielä turokkiin tulossa sunnuntaiksi Jarin kanssa ja minä käväisen erkkaria katsomassa lauantaina (jos ei pikku-ukkoja sada niskaan).

Nanan ja Eetun treffeistä on viikko eikä Nelia ole vieläkään kiimataukoansa lopettanut. Eetun pallien lähtölaskenta on jo käsillä. Näyttää siltä ettei variantit oikein kollipuolella saa suurtakaan mielenkiintoa, mistä lie johtuen. No ei voi mitään, jos menee hukkaan niin se on kasvattajana kestettävä.

Ihmisiä on eri palstoissa ja blogeissa kauheasti puhuttanut nelosten terveys, kasvattajien eettisyys sekä moraali. Tämän ja monen muun syyn takia pistettiin pystyyn keskustelupalsta ihan vaan Nelosten kissoille, omistajille, harrastelijoille, kiinnostuneille ja kasvattajille. Koska keskustelu halutaan pitää asiallisena päätettiin että rekkaroituminen on välttämätön ja sen lisäksi sen tulee tapahtua omalla tai kissalan nimellä kuitenkin niin että henkilöllisyys on tunnistettavissa.
Keskustelupalstalle pääset täältä
Palsta on tosiaan ihan alkutekijöissään ja se rakentuu pikkuhiljaa omaan muotoonsa. Sinne toivotaan paljon keskustelua ja jäseniä! Tätä linkkiä saa siis levittää yhdessä rekisteröitymisohjeen kanssa!

Ei kommentteja: